Konsulttimme

Academystä valmistuu yhä useampia konsultteja, erilaisilla taustoilla. He ovat kaikki läpäisseet vaativan rekrytointiprosessin, menestyneet intensiivikoulutuksessa sekä muuttaneet uransa suunnan Academyn avulla. 

tätä mieltä konsulttimme ovat

Haluan yhdistää Academystä saamani koulutuksen tapahtumatuotannon palveluiden kehittämiseen. Uskon, että minne tahansa asiakasyritykseen IT-konsultiksi menenkin, minun on tosi hyvä lähteä rakentamaan omaa osaamista.
Työn ohessa ei kolmen lapsen isänä ole ollut enää kapasiteettia suorittaa ylempää korkeakoulututkintoa. Julkisella sektorilla työskennellessä se on ollut työuran hallinnassa ohitse pääsemätön jarruttaja. Academyn tarjoama kiihdytetyn oppimisen väylä mahdollisti kiitoradan siitä eteen päin, koodaaminen kun on kansalaistaito. Academystä sain kaipaamiani eväitä myös toiminnan muutoksen tukemiseen työelämässä!
Minua kiinnostaa teknologian luomat tulevaisuuden mahdollisuudet sekä liiketoiminnan kehittäminen.