On ihan älytöntä ajatella, että vain vuosi sitten olen vanhoissa töissä pähkäillyt ja tuskaillut, että hitto, jotain pitäisi tehdä. Ja nyt sitten vuosi myöhemmin voin todeta, että olen tehnyt jotain oikein. Ainakin toistaiseksi tämä tuntuu juuri oikealta ja tosi hyvältä päätökseltä. En ole hetkeäkään katunut, en ihan rehellisesti hetkeäkään.

Heidi Nurminen

Java kevätlukukausi 2018
/
Valmistuminen: 
2018-04-13
/
 LinkedIn

Heidissä yhdistyvät ratkaisukeskeinen ajattelutapa ja ihmisläheinen persoona. Hän on positiivinen ja päättäväinen tulevaisuuden IT-osaaja, jonka vahvuudet ovat vuorovaikutustaidoissa sekä halussa kehittää ja kehittyä. Heidi on parhaimmillaan, kun tavoitteet ovat selkeät, tiimissä on tekemisen meininki ja tehdyllä työllä on merkitystä. Academyssa Heidi on päässyt venyttämään oman oppimisen rajoja sekä näkemään nopeaa kehitystä ohjelmointitaidoissaan. Tulevaisuudessa hän haluaa jatkaa ohjelmoinnin oppimista sekä edistää työpanoksellaan hyvinvointia ja arjen sujuvuutta.

Muita konsultteja kurssilta 
Java kevätlukukausi 2018