Lue Lisää
Haastattelimme 12 viikossa koodariksi kouluttautunutta Sanna-Kaisa Launosta siitä, miten hän monen mutkan kautta päätyi töihin IT-alalle ja mikä häntä erityisesti kiinnosti alassa.

2019-08-27

2019-08-27

“Uskon tehneeni tähänastisen elämäni parhaan päätöksen lähtiessäni vaihtamaan alaa. Se on vaatinut paljon työtä ja tulee vaatimaan vielä paljon lisää, mutta olen motivoitunut ja minulla on selkeät tavoitteet, joita kohti olen jo matkalla.” -Roosa, Java-koulutus syksy 2018

Miksi naisten kannattaa hakeutua teknologia-alalle?

Haastattelimme 12 viikossa koodariksi kouluttautunutta Sanna-Kaisa Launosta siitä, miten hän monen mutkan kautta päätyi töihin IT-alalle ja mikä häntä erityisesti kiinnosti alassa.

Tiesitkö, että maailman ensimmäinen ohjelmoija oli nainen? Entä tiesitkö, että neljä viidestä naisesta ei osaa nimetä yhtäkään IT-alan vaikuttajaa?

Teknologia-alalla on vuosien varrella ollut suuri sukupuolijakauma – edelleenkin vain noin 27 % IT-alalla työskentelevistä on naisia. On aiheellista miettiä, miksi naisia löytyy tulevaisuusvarmalta ja akuutista tekijäpulasta kärsivällä IT-alalta huomattava vähemmistö.

Onko kyse siitä, että naiset eivät saa tarpeeksi rohkaisua hakeutua alalle esimerkiksi koulussa tai roolimallin kautta vai eikö teknologia-ala yksinkertaisesti kiinnosta heitä?

Haastattelimme Fraktiolla ohjelmistokehittäjänä työskentelevää Sanna-Kaisa Launosta siitä, miten hän monen mutkan kautta päätyi töihin IT-alalle ja mikä häntä erityisesti kiinnosti alassa. Lisäksi kysyimme yleisesti, mistä hänen mielestään voi johtua se, etteivät naiset hakeudu sankoin joukoin IT-alan työtehtäviin sekä jääkö alalla tämän takia hyödyntämätöntä potentiaalia käyttämättä.

Tiesitkö aina tulevaisuudessa työskenteleväsi IT-alalla?

“En todellakaan tiennyt aina hakeutuvani IT-uralle”, Sanna-Kaisa kertoo. “Tein töitä useamman vuoden viestinnän ja markkinoinnin parissa ja minulla on korkeakoulututkinto viestinnästä. Kokeilin muutamaa hyvin erilaista työympäristöä, mutta totesin aina lopulta, että jokin viestinnän tehtävissä ei oikein napannut. Työhön liittyi paljolti sosiaalinen media, mutten ollut siitä niin intohimoisesti kiinnostunut kuin olisi ehkä pitänyt – tai kannattanut – olla. Ehkäpä sieltäkin olisi lopulta löytynyt itselle sopiva rooli, mutta turhautuminen ehti kasvaa parissa vuodessa jo melkoisesti”, hän lisää.

Lopulta Sanna totesi, että tilanteelle oli tehtävä jotain. “Muutama ystäväni rohkaisi kokeilemaan ohjelmointia ja olin kuullut alalla olevan tarvetta työntekijöille – myös naisille. Päätin siis etsiä itseopiskelumateriaaleja ja päädyin muutaman kokeilun jälkeen Helsingin yliopiston ohjelmoinnin MOOCin pariin ja hurahdin täysin. Rakastin hyvin paloiteltua kurssia, loogista tehtävien suorittamista ja pieniä, mutta näkyviä tuloksia. Pääsin sellaiseen flow-tilaan, mihin en ollut aikoihin päässyt”, keväällä Academyn JavaScript-kurssilta valmistunut Sanna muistelee.

Miksei useampi nainen hakeudu tai harkitse uranvaihtoa
teknologia-alalle?

Sanna uskoo kyseessä olevan erilaisten asioiden summa. “Taustalla vaikuttavat varmasti pääasiassa yhteiskunnalliset rakenteet ja mielikuvat esimerkiksi naisten ja miesten töistä. Sanoisin myös, että alan monipuolisuutta ei ymmärrä helposti - jolloin matemaattiset ja hyvin tekniset roolit korostuvat. Kulttuurisista ja sosiaalisista syistä näihinhän ei naisia kannusteta. Sinänsä on ironista, että ensimmäiset ohjelmoijat olivat kuitenkin pääasiassa naisia”, hän pohtii.

Uranvaihtoa pohtiville naisille sekä miehille Sanna neuvoo, että kaiken lähtökohtana täytyy olla oma kiinnostus ja korostaa alan tarjoavan erittäin monipuolisia työrooleja.

“Jos kiinnostusta löytyy, niin ehdottomasti tänne vaan! Ala on joustava ja monipuolinen. Uskon, että itselle sopiva rooli löytyy lähes kaikille - aina sen ei tarvitse olla edes päivittäistä koodaamista, vaikka esimerkiksi itse haluankin täyttää päiväni sillä. Ala kannustaa kehittymään ja myös mahdollisuuksia sille löytyy lähes rajattomasti. Täytyy myös sanoa, että ainakin oman kokemukseni mukaan alan työsuhde-edut ovat erinomaiset. Lisäksi minulla on nyt paras työyhteisö, mitä minulla on koskaan aiemmin ollut!”, hän kehuu.

Mitä hyödyntämätöntä potentiaalia
ja osaamista jää
käyttämättä nykyisen
sukupuolijakauman takia?

“Kulttuurillisesti sukupuolten kokemusmaailmassa on eroja, halusi tai ei”, Sanna toteaa ja lisää, että siksi erilaiset kokemustaustat ja näkökulmat ovat aina hyödyllisiä palveluiden rakentamisessa ja ratkaisujen keksimisessä.

“Hyvin yksipuolinen ryhmä ei pysty keksimään kaikkia mahdollisia bisnesideoita – varsinkaan IT-alalla, jonka mahdollisuudet ovat valtavat”, hän kertoo.

Miten epätasainen sukupuolijakauma vaikuttaa päivittäiseen työhösi – oletko esimerkiksi kohdannut matkan varrella odotuksia tai ennakkoluuloja sukupuolesi perusteella?

Sanna ei ole työelämässä kohdannut erikoisia odotuksia tai ennakkoluuloja, eikä epätasainen sukupuolijakaumakaan ole vaikuttanut hänen työarkeensa. “Käytännössä sukupuolijakauma ei vaikuta työhöni juurikaan. Ylipäätään Fraktiolla ainakin tuntuu, että kaikenlaisia tyyppejä on meillä töissä, vaikkakin ohjelmistokehittäjä-tittelillä naisia on ollut tähän mennessä vain minä”, hän lisää.

Sannan mukaan nykyään myös tiedostetaan paremmin vallitsevan suuren sukupuolijakauman aiheuttamat riskit. “Oman kokemukseni ja kuulemani perusteella alan tiedostavuus siitä, että sukupuolijakauma on aika vinksahtanut ja miten se voi potentiaalisesti vaikuttaa yrityksen tai yhteisön kulttuuriin ja tekemiseen, on merkittävästi noussut. Omalla kohdallani toki voi olla myös erinomaista tuuria ja hyviä koulutus- ja työyhteisöjä ja siksi itse en ole törmännyt tällaisiin ennakkoluuloihin”, hän kertoo.

Miten koulut, yritykset ja eri yhteisöt voisivat kannustaa naisia teknologia-alalle?

Sannan mielestä kaivataan ehkä suurempaa sosiaalista ja kulttuurista muutosta. “Tämä muutos on jo alkanut, mutta monimuotoisuus alaa esiteltäessä auttaa. Alanvaihtajien kohdalla erityisesti joustavuus ja erilaisten elämäntilanteiden huomioiminen ja mahdollistaminen tekee alalle siirtymisestä merkittävästi helpompaa”, hän ilmaisee.

Sanna myös kertoo, että yhteisöistä voi helpommin löytyä jotain samaistumispintaa naisille. Hän esimerkiksi ihailee Ompeluseura LevelUP Koodarit -yhteisöä, sillä “sen aktiivit ja perustajat tekevät mielestäni alasta merkittävästi lähestyttävämmän monille naisille”.

Tiesitkö, että Academyn kouluttamista IT-alan osaajista yli puolet on naisia? Jos tunnistat itsessäsi paloa ja motivaatiota IT-alaa kohtaan, tutustu Academyyn ja pysy kuulolla – haku kevään 2020 koulutusohjelmiin alkaa myöhemmin syksyllä!

Psst. Olemme mukana #mimmitkoodaa syksyn 2019 launchissa 31.8.  #mimmitkoodaa -ohjelman tarkoitus on kannustaa ohjelmistokehityksestä kiinnostuneita naisia opettelemaan koodaamista ja työllistymään ohjelmistoalalle.

No items found.
No items found.