Lue Lisää

2017-08-11

2018-03-05

Palo itsensä kehittämiseen vei koodikouluun - Kalle Helmisestä tuli Java-koodaaja 12 viikossa

Kalle Helminen, 29, kiinnostui koodaamisesta tietokoneharrastuksensa myötä. Kiinnostus kehittyi lopulta konkreettiseksi osaamiseksi ja ammatiksi, sillä helsinkiläinen perheenisä valittiin viime vuonna Academic Workin ensimmäiseen maksuttomaan Academy-koulutusohjelmaan, jossa opiskelijoita koulutetaan Suomessa Java-koodareiksi vain 12 viikossa. Koulutuksen jälkeen kaikille opiskelijoille taataan vakituinen työpaikka.

Eniten nautin tunteesta, että huomaan pääseväni jatkuvasti eteenpäin kehityksessäni. Janoan saada lisää tietoa eri asioista, jotta saan itsestäni kaiken irti.

Kalle Helminen, 29, kiinnostui koodaamisesta tietokoneharrastuksensa myötä. Kiinnostus kehittyi lopulta konkreettiseksi osaamiseksi ja ammatiksi, sillä helsinkiläinen perheenisä valittiin viime vuonna Academic Workin ensimmäiseen maksuttomaan Academy-koulutusohjelmaan, jossa opiskelijoita koulutetaan Suomessa Java-koodareiksi vain 12 viikossa. Koulutuksen jälkeen kaikille opiskelijoille taataan vakituinen työpaikka.

Lukiosta kuorma-autonkuljettajaksi sieltä rakennustyömaille ja lopulta maksupäätteiden latausten pariin. Jääkiekkoakin pitkään puoliammattilaisena pelannut Kalle Helminen on ehtinyt tehdä viime vuosina töitä monipuolisesti laidasta laitaan. Työtehtävistä riippumatta kiinnostus koodaukseen on ollut aina olemassa taustalla takaraivossa.

“Olen ollut aina kiinnostunut tietokoneilla räpeltämisestä ja koodaamisesta. Eräs päivä eksyin tutkimaan netistä koodaamisaiheisia juttuja. Pian tämän jälkeen törmäsin Facebookissa Academyn mainokseen ja mielenkiinto heräsi välittömästi. Aloin ottamaan asiasta selvää ja pian löysinkin itseni koulutuksen soveltuvuuskokeista” Helminen naurahtaa.

Helmisellä ei ole aiempaa kokemusta IT-alan tehtävistä. Academy onkin tarkoitettu kenelle tahansa ja vain pääsykokeet ratkaisevat. Ratkaisevana osaamisena korostuu etenkin uuden tiedon omaksuminen nopeasti motivaatio ja looginen päättelykyky. Koulutuksen jälkeen opiskelijoille taataan varma työpaikka IT-alalta. Miksi juuri Helminen koki sopivansa Academyyn?

“Olen nuoresta asti ollut kiinnostunut siitä miten eri tekniset kokonaisuudet toimivat ja mitä niiden toimimiseen vaaditaan. Vaikka minulla ei ollutkaan IT-alalta kokemusta tai osaamista niin innostus kyseisiin hommiin on löytynyt jo pitkään. Täten koin, että koulutus sopi juuri minunlaiselleni henkilölle. Uskon myös, että olen hyvä sopeutumaan uusiin tilanteisiin monipuolisen työurani ansiosta. Esimerkiksi rakennustyömailla maalämpöön -ja energiaan liittyvissä työtehtävissäni sijainti ja asiakkaat vaihtuivat päivittäin. Tämän takia jokainen työpäivä oli uuden oppimista. Olen täten huomannut itsestäni sen miten opin ja sisäistän eri asioita tehokkaimmin ja tämä varmasti auttoi minua myös Academyn koulutusohjelmassa.”

Helmisen käymässä Academyssa erikoistuttiin Java-ohjelmointikieleen, koska sen osaajia tarvitaan tällä hetkellä kipeästi IT-alalla, jossa osaajista on jatkuvaa pulaa. Academyyn ei ole helppoa päästä sillä pääsykokeista vain 20 parasta ja soveltuvinta valitaan lopulliseen koulutusryhmään. Helminen sai jännittää valintaansa loppumetreille saakka.

“Valintaprosessi alkoi soveltuvuuskokeella joka tuntui todella haastavalta. Muistan ajatelleeni, että eihän tästä tule yhtään mitään. Aikaa tehtävien tekoon oli todella niukasti ja minua jännitti. Lievänä yllätyksenä pääsin kuitenkin seuraavaan haastatteluvaiheeseen ja tuli tunne, että nyt olen vahvoilla. Sain hikoilla ja jännittää tietoa jatkoon pääsystä viimeiseen päivään asti. Olihan se aikamoinen yllätys, mutta samalla fiilis oli luottavainen. Sen jälkeen seuraavilta kierroksilta jatkoon pääsystä saatu tunne oli rinnastettavissa urheilusta saamaani onnistumisen tunteeseen.”

Helmisen palo uuden oppimiseen ja itsensä kehittämiseen pääsi valloilleen syksyllä, kun koulutus sai alkunsa. Helminen kuvaili odottaneensa koulutuksen tuovan konkreettisia ja käytännönläheisiä tietoja ja taitoja koodin rakennuksesta ja ohjelmoinnista sekä tunnetta oman kehityskaaren noususta.

“Nautin eniten tunteesta, että huomaan pääseväni jatkuvasti eteenpäin kehityksessäni. Janoan saada lisää tietoa eri asioista jotta saan itsestäni kaiken irti. Minua kiinnostaa projektiluontoinen työtapa, jossa työhön kohdistuvat tavoitteet ja aiheet muuttuvat projekteittain. Näin mielenkiinto pysyy jatkuvasti korkealla. Olen aina lähdössä kohti uusia haasteita avoimin mielin - katsotaan mihin virta vie. Asenteeni on että vain taivas on rajana!

Tutustu Academyn avoimiin koulutusohjelmiin, tee soveltuvuustestit ja aloita hakuprosessi jo tänään! 

No items found.
Kalle Helminen

Kalle Helminen

Kalle on jo nuoresta saakka harrastanut tietokoneella kaikenlaista pelaamisesta koodauksen alkeisiin. Vaikka tietokoneet ovat kiehtoneet, vei jääkiekko kuitenkin mennessään, ja siinä Kalle eteni puoliammattilaiseksi saakka. Työkokemusta on kertynyt myös maalämmön porauksesta sekä maksupäätteiden asennus- ja logistiikkapuolelta. Niin ura jääkiekon parissa kuin monipuolinen työkokemus ovat opettaneet Kallelle, miten asioita viedään itsenäisesti eteenpäin ja miten omaa osaamista kehitetään. Kalle motivoituu onnistumisista ja ongelmien ratkomisesta. Työkaverina hän huomioi muut ja hoitaa oman työnsä aina kiitettävästi.